Pietarista Jyväskylään viikonlopuksi saapunut tuttava ihmetteli paikallista siisteystasoa - tai siis paremminkin sen puutetta.
Keskusta ja paviljongin seutu oli kuulemma niin roskainen ja muutenkin huonokuntoista, ettei moista roskamäärää Pietarissa tuntia pidempään siedettäisi.
Venäläisten suurkaupunkien standardeja itsekin ihastelleena en voinut kuin nyökkäillä nolona.
lauantaina, maaliskuuta 31, 2007
torstaina, maaliskuuta 22, 2007
S*tanan tunarit
Juuri kun pääsin manaamasta mukasyvällisten sotkijoiden kyvyttömyyttä, niin vastaan tuli tämä:
(Kuva: Kramsunkadulta Mattilanniemeen vievällä kevyenliikenteenväylän ylittävä rautatiesilta)
keskiviikkona, maaliskuuta 21, 2007
Puimuri
Puimuri on Jyväskylän AMK:n viestinnän opiskelijoiden nettiin toteuttama kulttuurilehti. (via Ihminen.org)
Lehden tapahtumakalenteri ei ole vielä valmis, mutta toivottavasti se tulee taipumaan syndikoitavaksi. Parin lähipäivän menot RSS-feedinä kun olisi aika bueno ominaisuus, sillä kukaan muu ei vielä moista palvelua paikkakunnalla tarjoa.

tiistaina, maaliskuuta 20, 2007
maanantaina, maaliskuuta 19, 2007
Pisa kaatui
Herra antaa, Herra ottaa.Vähän ristiriitaisia arvioita kerännyt ravintola Pisa pisti sitten ovensa kiinni. Minulla jää ikävä niiden alkuruokalautasia. Sniff.
Oluella Vakiopaineessa
Kauppakadun Cafe Elosen yläkerrassa silmääni pisti jotenkin kovin tuttu tutunoloinen asetelma. Ihan niinkuin Vakiopaine-baarin ikkunalauta.No jopas. Taulun nimi Oluella Vakiopaineessa ja näyttely Mika Pekkasen käsialaa. Joukossa muutama muukin lähitienoilta tuttu paikka. Käykääs kurkkaamassa.
***
Joku varmaan ihmetteli miksi mainitsin Elosen olevan Kauppakadulla, senhän tietää lapsikin? Mutta kaikkipa eivät taida tietääkään, että toinen Elonen löytyy myös Lutakon Innova-tornista (ja kolmas Jämsästä).
Jyväskyläläiset kansanedustajat 2007-2011
Kaudelle 2007-2011 eduskuntaan valitut kansanedustajat Jyväskylästä:
Eduskunnasta putosivat Kalevi Olin (sdp), Ahti Vielma (kok) ja Petri Neittaanmäki (kesk).
Tarkempia ehdokaskohtaisia tilastoja Jyväskyläläisten antamista äänistä sekä tulokset puolueittain koko kaupungin ja äänestysalueiden alueella.
Instant triviana mainittakoon, että ääniä annettiin Jyväskylässä yhteensä 46.511, plus mitätöidyt 297 ääntä.
Edit: Ei pidä postata kiireessä. Copy pastetus vahingon vuoksi tuossa seisoi hetken, että Katja Sorri olisi päässyt ineen. Varalle kuitekin. Kiitos huomauttajille :)
Mauri Pekkarinen (kesk) 9.101Onnea vaan kaikille voittajille, kultadubleekellot tulee sitten postissa.
Susanna Huovinen (sdp) 8.362
Henna Virkkunen (kok) 6.128
Aila Paloniemi (kesk) 5.457
Reijo Laitinen (sdp) 5.108
Matti Kangas (vas) 4.545
Eduskunnasta putosivat Kalevi Olin (sdp), Ahti Vielma (kok) ja Petri Neittaanmäki (kesk).
Tarkempia ehdokaskohtaisia tilastoja Jyväskyläläisten antamista äänistä sekä tulokset puolueittain koko kaupungin ja äänestysalueiden alueella.
Instant triviana mainittakoon, että ääniä annettiin Jyväskylässä yhteensä 46.511, plus mitätöidyt 297 ääntä.
Edit: Ei pidä postata kiireessä. Copy pastetus vahingon vuoksi tuossa seisoi hetken, että Katja Sorri olisi päässyt ineen. Varalle kuitekin. Kiitos huomauttajille :)
tiistaina, maaliskuuta 13, 2007
Loputon taistelu?
Jos minä jotain vihaan, niin sitten näitä tekosyvällisiä ja puolivillaisesti toteutettuja sotkuja epäasiallisissa paikoissa. Jos kapinoitte, niin kapinoikaa tyylillä ja laadulla. V*tun palikat.
Miksi vallanpitäjät pelkäävät Internettiä? - EFFIn ja Amnestyn nettisensuuri-ilta keskiviikkona 14.3. klo 18.00 Paulaharjun sali Seminaarinkatu 15 (Villa Rana Jyväskylän yliopiston kampuksella).
Kiitos Zachelle muistutuksesta.
Kiitos Zachelle muistutuksesta.
sunnuntaina, maaliskuuta 11, 2007
lauantaina, maaliskuuta 10, 2007
perjantaina, maaliskuuta 09, 2007
Reliikki eteisessä
Postiluukku kolisee lupaavasti. Etanapostia! Minulle! Äh...
Puhelinluettelo. En minä halua. Minne tuon voi palauttaa? En äkkiseltään löydä Fonectan paikallisia yhteystietoja, mutta jos veisi sen vaikka takaisin Postiin tai...
Parempi puoliskoni haluaa avata muovit ja katsoa onko luettelossa etukuponkeja. Suunnittele tässä sitten protestia kun omat rivit rakoilevat... höh.
Onko kenelläkään repäisevää mutta luontoakuormittamatonta ehdotusta luettelon hyöty- tai protestikäyttökohteeksi? Voiko nämä kipata joukolla vaikka Vihreiden vaalikopille? Voisivat kierrättää tempauksen PR-arvon.
Puhelinluettelo. En minä halua. Minne tuon voi palauttaa? En äkkiseltään löydä Fonectan paikallisia yhteystietoja, mutta jos veisi sen vaikka takaisin Postiin tai...Hei, ei saa!
Parempi puoliskoni haluaa avata muovit ja katsoa onko luettelossa etukuponkeja. Suunnittele tässä sitten protestia kun omat rivit rakoilevat... höh.
Onko kenelläkään repäisevää mutta luontoakuormittamatonta ehdotusta luettelon hyöty- tai protestikäyttökohteeksi? Voiko nämä kipata joukolla vaikka Vihreiden vaalikopille? Voisivat kierrättää tempauksen PR-arvon.
torstaina, maaliskuuta 08, 2007
Uusi kahvila
Rynniessäni eilen Forumin läpi, huomasin uuden kahvilan avanneen ovensa Kalpiksen entisiin tiloihin. En hätiköidessäni älynnyt tarkistaa edes sen nimeä (joku puhui Café Javasta? Café Voca), mutta nappasin kuitenkin lennosta kännykällä kuvan.

Hyvä hyvä. Kahviloita ei ole koskaan liikaa. Hmm... kahvia...

Hyvä hyvä. Kahviloita ei ole koskaan liikaa. Hmm... kahvia...
tiistaina, maaliskuuta 06, 2007
Intialaista! Vihdoin!
Olen tyystin unohtanut hehkuttaa matkakeskukselle avattua Ravintola Shalimaria, joka lienee ensimmäinen (?) tai ainakin tällä hetkellä ainoa intialainen ravintola Jyväskylässä.

Ruokalista on sopivan laaja ja sopuhintainen, lounastakin saa. Sapuskojen laatu vaikutti testikäynnin perusteella ihan kohtuulliselta hyvältä, tulisen ystäville vinkiksi painottakaa, että painottakaa reilusti jos haluatte potkua evääseen.
Keittiö menee kiinni puolisen tuntia ennen sulkemisaikaa. Itse saavuin paikalle siinä hilkulla, joten odottelun ja ruokailun jälkeen oltiin jo yliajalla, mutta jälkkärinkin sai syödä vielä ihan rauhassa.
Paikassa on B-oikeudet, mutta olutta ei myydä ilman ruokailua. Tämä tuli vierailun aikana selväksi kun monet janoiset matkaajat kävivät optiota kysymässä. Ihan hyvä politiikka, sillä matkakeskus tunnetusti vetää juoppoja puoleensa.

Shalimar ei ole maailman paras intialainen rafla, mutta kuitenkin erittäin mukava lisä paikalliseen ravintolaskeneen. Käyn varmasti useamminkin.

maanantaina, maaliskuuta 05, 2007
Jyrock 20.-21.4.2007
Suomen paras sisäfestari eli Jyrock lähestyy. Kalenteriin ruksit 20.-21.4. päiville, esiintyjäkaarti on jälleen mielenkiintoinen: Marissa Nadler, Differnet, Alamaailman vasarat, Paavo Harju, Risto ja monta muuta. Muistaako joku vielä miten bändipromootio hoidettiin silloin joskus ennen MySpacea?Jyrock-sivut ovat muuten Johannan käsialaa.
Tämän viikon tiistaina ja keskiviikkona voitte hakeutua Big Brotheriin Jyväskylän Gigglin Marlinissa. Menkää ihmeessä, niin saan (teko)syyn seurata ohjelmaa. (via Ksml)