torstaina, helmikuuta 09, 2006

Mitä tämä esittää?



Piipahdin eilen Agoralla, jonka kahvilassa tuppauduin hetken mielijohteesta istumaan Antti-Juhaniksi tunnistamani bloggaajan pöytään. Taisi hieman hämmentyä.

Seuraavaksi hämmennyinkin minä tallustellessani kotia kohti pitkin rantaraittia. Olen nimittäin ohiviilettäessäni aina tulkinnut kuvassa olevan torviviritelmän jotenkin funktionaaliseksi laitteeksi, mutta viimein havahduin: eihän tuossa ole mitään järkeä, siispä se on taidetta.

Lähistöllä ei ole mitään kylttiä josta kävisi ilmi teoksen nimi, tekijä tai vielä tärkeämpää, se tarina.

En kaipaa mitään avaimet käteen -selitystä, muodostan mielelläni omiakin mielikuvia, mutta silti joka kerta kuullessani taiteilijan oman version tekeleensä taustoista ja symboliikasta, koen astuvani askeleen lähemmäs teosta.

(Kuva: Minulle tuntematon tekele, sijainti)

2 kommenttia:

Rebyk kirjoitti...

Kyllä siinä torviviritelmässä on joskus ollut kyltti, jossa kerrotaan teoksen tekijä ja nimi. Se saattaa olla kiveyksen reunassa eli tällä hetkellä lumen alla.

Teos on nimeltään Kakofonia. Yliopiston sivuilla sitä kuvailtiin näin: "Harald Karstenin monimetrinen Kakofonia huutaa Nokian kainalossa Rantaväylän äänet järvelle."

Hienoa. Ensin insinöörit miettivät, kuinka korkea meluaita pitäisi rengasmelun poissa järveltä, ja sitten joku taiteilija katsoo tärkeäksi johtaa äänet sinne kuitenkin. Onneksi teos ei tietenkään oikeasti toimi, eikä varmaan edes taiteilija ole kuvitellut sen toimivan, mutta jotain kieroa tuossa on.

Seuraavaksi varmaan näemme teoksen, joka yrittää johtaa Rauhalahden voimalaitoksen piipusta tulevia höyryjä maan tasalle, tai teoksen, joka liukastuttaa Kauppakadun lämmitetyn osan.

40100 kirjoitti...

Ah. Etsin tietoa vääristä lähteistä. Kiitos.

Herra Karstenin käsialaa on muuten myös Lutakkoon alkusyksystä pystytetty "Lintutuoli".

Linnunjalan, pyykkitelineen ja tuolin sekoitukselta näyttävän terösteoksen tarinan sain kuulla suoraan Haraldin suusta, ja se menee jokseenkin näin:

Taiteilija saapui Suomeen joskus 70-luvulla ja työskenteli tuolloin vuorotyöläisenä Lutakon vaneritehtailla.
Iltaisin hän näki kuin linnut laskeutuivat, suunnilleen samoille sijoille kuin teos nyt pystytettiin, tukkipinojen päälle lepäämään yöksi. Aamulla ne taas lehahtivat kohti Mustankorkeaa ja päivän ateriaa.
Lintuolin hän suunnitteli nyky-Lutakon lintujen lepopaikaksi (tosin ne eivät ole sitä vielä älynneet - ohikulk.huom.).

Kaupunki järjesti taannoin kilpailun jossa paikalliset taiteilijat saivat kutsun suunnitella suosikkipaikalleen taideteoksen. Alunperin teoksia piti valmistua useampia, mutta näillänäkymin Karstenin teos jää ainoaksi.