perjantaina, lokakuuta 16, 2009

Jyväskylän uudet kaupunginosat

Kuntaliitoksen myötä myös Jyväskylän kaupunginosien pakkaa jouduttiin uusimaan – viimeisin lista kaupunginosista ja niiden numeroista hyväksyttiin 8.10.2009. Nyt nimettyjä kaupunginosia on listalla 86 kappaletta ja kolme varalla olevaa numeroa tulevaisuuden käyttöä varten.

Lista löytyy kaupungin sivuilta ja saatavilla on myös pdf-kartta (n. 6 Mt).

maanantaina, lokakuuta 05, 2009

Schaumaninkatu?

Jelmun sivuilla silmiin pisti minulle ennestään tuntematon osoite, Schaumaninkatu 3:

Karttaa katsomalla Tanssisali Lutakko näyttäisi olevan Messukadun varrella. Läheltä löytyy toki Lutakon halkova Schaumanin puistotie, mutta se on jo eri juttu.

Sivistäkääs minua, onko Messukatu ollut ennen Schaumaninkatu? Onko jälkimmäinen edelleen virallisessa käytössä?

Jyväskylä-foorumi 7.10.

lauantaina, lokakuuta 03, 2009

Sportti-divari

Seppälään, Ahjokatu 13, on näköjään avattu käytettyjen
urheiluvälineiden kauppa.

Ikkunasta kurkittuna laajaa valikoimaa löytyy ainakin
jäkiskamppeista, mikä kiinnostanee etenkin kasvuiässä olevien
vanhempia.

perjantaina, lokakuuta 02, 2009

Kauppakadun appro 2009

Höh, eikö aamun Keskarista tosiaan mitään havaintoa eilisestä Kauppakadun approsta? Onhan sentään kyseessä yksi kaupungin maineikkaimpia opiskelijatapahtumia, johon tänäkin vuonna oli myyty n. 4000 lippua. Olkoonkin, että kyse on lähinnä vain juopottelukisasta.

Ideanahan Kauppakadun approssa on vaeltaa baarista toiseen ja kerätä leimoja, joita saa ostetuista juomista. 1970-luvulla alkanut perinne on viime vuosina pehmennyt, sillä leimoja saa vuosi vuodelta yhä moninaisemmilla suorituksilla kuin pelkällä ryyppäämisellä (leima BicMacista ei ole kapinaa lapset).

Nappasin ohikulkiessani pari kuvaa muistoksi:

Opiskelijat jonottavat lähtökarsinaan, josta he lunastavat passinsa.

Porrastetut lähdöt tapahtuivat yliopiston päärakennuksen pihasta.

Ja ensimmäinen lähtö liikkeelle, hep!

***

Kauppakadun approssa on erityisen hienoa on, että se pitää nimitystä "appro" hengissä. Yliopistohan siirtyi muutama vuosi sitten käyttämään opintokokonaisuuksista ensisijaisesti nimityksiä "perusopinnot", "aineopinnot" ja "syventävät opinnot", latinankielisten nimitysten "appro" (approbatur), "cumu" (cum laude approbatur) ja "laudatur" sijaan.

Katuromantiikkaa, osa 2



Kuka tunnistaa ekana paikan? Nopein voittaa hymiön :)

torstaina, lokakuuta 01, 2009

Ruskapyöriä

Vaajakosken katukuvassa voi bongata varsin räväkän näköisiä pyöriä:

Jäljet johtavat Pyöräprojekti-blogista tuttuun Baseen hänen J&J Fix -fillarihuoltamoon/autopesulaan.

Hauska toteutus, täytyy myöntää. Etenkin iltahämärässä pyörien hehku kisaa hauskasti syysruskan kanssa.

Kiellettyä hedelmää


Vihreästä Haltijattaresta löytyiValviran Alkosta kieltämää Gonzo Imperial Porteria. Tätä varsin voltikasta (8,7%), mutta silti kovin pehmeää herkkua saa 9 euron putelihintaan.

Yksityiskohtia: Juomatehdas

Jyväskylän juomatehtaan vanhan rakennuksen kulmalla silmään pisti hauska yksityiskohta: