keskiviikkona, toukokuuta 31, 2006

Turha silta

Olin kuullut legendaa, että jossain päin Tourulaa olisi täysin turha silta, joka lähtee pusikosta ja päätyy pusikkoon. Pakkohan sitä oli lähteä etsimään.

Ja löytyihän se lopulta, turha silta ylitää Nelostien ja yhdistää Tourulaa ja Seppälää. Se tosiaankin lähtee hieman Tourukeskuksen (yllä olevassa kuvassa keskellä) pohjoispuolella olevasta pusikosta ja päättyy Seppälän puolelle metsittyneeseen polkuun.


Rakenteestaan päätellen silta lienee alunperin tarkoituttu junaliikenteen käyttöön, mutta raiteita ei ole koskaan laitettu paikoilleen. Yllä olevassa kuvassa voi nähdä vastaavan tyypisen, käytössä olevan rautatiesillan, jota pitkin kulkevat raiteet M-Realin tehtaalta kohti Seppälänkangasta.


Kuvassa sillan Seppälän puoleinen pääty, mistä lähtevä polku johtaa Nelostien ylittävän Merasin-tien tasoristeykseen.



6 kommenttia:

Antti-Juhani Kaijanaho kirjoitti...

Lienee myös mahdollista, että ne raiteet on kyllä rakennettu mutta ne on sittemmin purettu.Tällaisia purettujen kiskojen paikkoja on Jyväskylässä useampia (osan päälle on kyllä sittemmin rakennettu).

Antti-Juhani Kaijanaho kirjoitti...

Väärässä olin: http://vaunut.org/kuvasivu.php/687.html

Ansku kirjoitti...

Olipa hauska tieto, en ollut tiennytkään!

Pineapple kirjoitti...

Joo legendaarinen "silta ei minnekkään". Tämä näkyy suhteellisen tasaisin väliajoin paikallisissa lehdissä. Tarina menee sillä tavalla että kyseessä on rautatieliittymä sille tontille jolla on nykyään se Kesport-tourulan talo. Tontti oli alunperin kaavoitettu teollisuus-alueeksi, muttei sitä ikinä sellaiseksi rakennettu joten silta jäi käyttämättä. Olisi vissiin niin kallis purkaa että on halvempi vaan jättää olemaan.

40100 kirjoitti...

Kiitos Antti-Juhani tuosta linkistä. Mistä ihmeestä sinä sen löysit? :)

Antti-Juhani Kaijanaho kirjoitti...

Ajattelin että kyllä siitä varmaan on jossain rautatieharrastajien keskuudessa keskusteltu, joten googlasin ympäriinsä, löysin vaunut.org:n ja selasin siellä koko Jyväskylä-hakemiston läpi.

Siellä on muitakin historiallisesti kiinnostavia kuvia tavallisten "näin juna saapui asemalle 3.6.2006 / poistui siitä ja siitä tunnelista" joukossa. Esimerkiksi:

http://vaunut.org/kuvasivu/8333

http://vaunut.org/kuvasivu/5275

http://vaunut.org/kuvasivu/1113