tiistaina, maaliskuuta 07, 2006

Listan päivitys

Huh. Muutama tunti sitten sain seurata Hakaniemessä takaa-ajoa. Koneepistooleita retuuttavien poliisien juostessa ympärillä alkoi tulla jo ikävä Jyväskylän junaan.

Mutta asiaan. Vastaan on tullut muutamia mielenkiintoisia jyväskyläläisbloggaajia.

Vesa Lappalainen seuraa blogissaan uuden palkkausjärjestelmän (UPJ) käyttöönottoa yliopistoissa:

IT-tiedekunnan WWW-palvelin kuukahtaa viikonloppuna. Kenelläkään ei ole intoa
käydä nostamassa sitä työajan ulkopuolella pystyyn. Opiskelijat ovat
käärmeissään kun eivät voi mm. palauttaa demotehtäviään. Mutta minkäs teet kun
työstä ei makseta, niin paha vaatia ketään ilmaiseksikaan tekemään. (26.2.2006)

Ja jes! Laadukkaita kuvablogeja ei ole koskaan liikaa, ja valokuvaaja Mikko Kalavaisen Fotomik on sellainen.

Ja toki niitä neuleblogejakin Keski-Suomen kapitaalista löytyy. He pysyvät vain tutkani alla ja ilmoittautuvat kun tahtovat. Hei vaan Riikka.

Täysin uusista kirjoittajista verekseltään kiinni jäi myös Oblomov jr. Allastalon salista.

Hmm. Pitäisi varmaan siivota tuota etusivun listaa. Esimerkiksi gradu todellakin on vaiheessa, Presidenttipelikin on päättynyt ja Scillakin on palauttanut opintopäiväkirjansa.


8.3.2006 Edit: Vedin rajan noin puolen vuoden päivittämättömyyteen ja tiputtelin hiljentyneitä ja kadonneita blogeja listalta pois. Huomasin myös, etten ole älynnyt listata jo hyvän aikaa avoinna ollutta Scillan parvekepuutarhaa.
Sitten törmäsin tänään Fotologissa jyväskyläläiseen Arpeen, joka taltioi (ja tuottaa) tarramuotoista kaupunkitaidetta.

3 kommenttia:

artzi#1 kirjoitti...

Moi!

Listaasi kun päivität,
ole hyvä ja poista mun
Ryynipyy-blogi. Se on
nyk. toisella serveril-
lä ja sitä paitsi ei
enää julkinen. Kiits!

Mikko J. Kalavainen kirjoitti...

Hehei!

Hienoa salapoliisityötä, tai sitten jaksat selata blogilistan jyväskylä-luokkaa...

Kiitos kuitenkin, piti huomauttaa että lissääpä miut nyt sitten tuohon listaasi, mutten ehtinyt!

Eikä tää sunkaan paikallisploki ihan huono ole...

40100 kirjoitti...

artzi#1: roger that

mikko: salapoliisitaitoni riittävät juuri ja juuri siihen jkl-luokan selaamiseen :D