maanantaina, heinäkuuta 14, 2008

Testipyrähdys Sokkarin parkkihallissa

Ajattelin ihan asiakseni käydä testaamassa Sokoksen uuden parkkihallin kun avajaisten alla sain niin monesti kuulla ja lukea sen parkkiruutujen olevan normaalia leveämpiä.

Eivät ne palturia puhuneet, ruudut vanhaan halliin verrattuna mukavan leveitä, mutta pituudessa on sen sijaan säästelty, minkä seurauksena kaunis ajatus merkatusta jalankulkuväylästä jää vain ajatukseksi.


Talon mitoitus on muutoinkin vähän hassu. Parkkipaikat ovat spriraalimaisesti nousevan ajoväylän reunoilla, jolloin ruutuun ajava tai sieltä poistuva auto tuppaa pysäyttämään kaiken muun  liikenteen. Lisäksi kaarteet jäävät niin ahtaaksi, että kaksisuuntainen liikenne jää niissä vuorottelun varaiseksi.

Hankaluudestaan huolimatta käytän hallia varmaan toistekin. S-kortilla kun saa 50 minuuttia ilmaista parkkiaikaa (eikös se ollut ennen tunti?), mikä on ydinydinkeskustaan autolla eksyvälle aika luksusta.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Entäpä pitkä kävelymatka esimerkiksi ruokaosastolle.
Suosittelen kuljetuspalvelun hankkimista, ainakin huonojalkaisille.
Muutaman pienen ostoksen takia ei tee mieli monta kertaa kävellä edestakaisin -P:stä, pohjakerroksen kautta, ruokaosastolle ja takaisin

Jami kirjoitti...

Auton pysäköntiruutuun mahtuisi 10-15 polkupyörää helposti.

Pyöräilin perjantaina 18.7.08 Jyväskylän keskustasta Korpilahden lähiöön. Mieletön autoruuhka. Ei oikein täsmää mediavöyhötyksen kanssa, että bensa olisi kallista.

Tie joka on Korpilahden lähiön ja Jyväskylän keskustan välillä on oiva pyörätie,mutta ei siellä näkynyt muita pyöräilijöitä. Oisko syynä se, että Korpilahdelle Jyväskylän keskustasta ei ole minkäänlaista viitoitusta pyöräilijöille. Toivottavaa olisi, että keskustan ja lähiöiden välille sellaisia laitettaisiin.

Anonyymi kirjoitti...

vali vali aina on näitä vitun valittajia

Anonyymi kirjoitti...

huh huh... oleks sie bloggari ihan varma et ketään kiinnostaa oikeesti nää siun lapselliset kommentit "elämästä Jyväskylässä"???

Silti kaikkea hyvää siulle toivottelen... ;)

t. paljasjalkainen "täti" 40v.

40100.net kirjoitti...

anonyymi1: Siinä parkkihallin ja kaupan välissä on jokin tila vielä remontissa. Tuleekohan siihen vielä jokin helpompi väylä?

jami: viidentoista suhde yhteen.. Osui ja upposi :)

anonyymi2: Joo, niitä sikiää aina jostain ;)

Paljasjalkainen täti: Kyllä se minuakin aina välillä vähän epäilyttää :D Hyvää jatkoa sinnekin.