tiistaina, tammikuuta 10, 2006

Jyväskylän digitaalinen kasvojenkohotus lähenee?



Melkein läikytin aamukahvit syliini kun huomasin, ettei Jyväskylän kaupungin verkkosivuja näy kuntien sivujen käytettävyyttä testaavan iTestin tuoreimman vertailun top-10:ssä.
Viime vuonna Jyväskylä oli turkimuksen ykkönen, kuten parin edellisenäkin vuonna. Tänä vuonna kärkeen nousi entinen kakkonen, Oulu.

Mikä on muuttunut? Nähtävästi ei vielä mikään, sillä raportin tarkempi tutkailu osoitti, ettei Jyväskylä ollut tänä vuonna edes arvosteltavien joukossa. Ja syykin käy epäsuorasti ilmi:
"[Yksi] kunta joutui siirtämään osallistumisensa seuraavaan vuoteen uuden sivustonsa julkaisuajankohdan viivästymisen vuoksi", sanoo raportti.

Tarkoittaisiko tämä nyt kuitenkin sitä, että iäisyyksiä lupaillut uudet Jyväskylä-sivut lähestyisivät loppusuoraansa?

Vaikka Jyväskylä on ollut pitkään tukimusten ykkönen, ei vielä tarkoita kovin kummoista käytettävyyttä. Jyväskylän sivut ovat kieltämättä suhteellisen hyvät noin pintapuolin, mutta mitä kauemmaksin index-sivusta edetään sen sakeammaksi puuro muodostuu.

Osaltaan viimeisimmät epäloogisuudet johtuvat kaupungin yksiköiden uudelleen järjestelyistä, mutta sivuissa on aina ollut perustavanlaatuisia rakenteellisia ongelmia.

Yhtenä itseäni pitkään kiusanneena esimerkkinä voisin manata sitä, ettei sivuilla ei ole tähän asti ollut minkäänlaista henkilö/yhteystietohakua, ja hakutoiminnot noin ylipäätään antavat aika sattumanvaraisia tuloksia.

Myös Jyväskylän kunnallisen päätöksenteon dokumentointi on suorastaan ala-arvoista, mutta tästä olen tainnutkin jo vaahdota aiemminkin.

Ei kommentteja: