sunnuntaina, tammikuuta 22, 2006

Old skool -ajanhallintaa




Aargh. Olen puhelimessa ja samalla pitäisi tarkastaa & merkitä ylös päivämääriä/tapaamisia/puhelinnumeroita...


"Oota, mä etin kännykästä ja soitan vaikka sitte..."

Kännykkä on aktiivisesti muistuttavana kalenterina mukava, mutta tiedon syöttäminen ja selaaminen on tuskallisen hidasta ja hankalaa.

En ole löytänyt vielä pöytä-PC:lle sopivaa ajanhallintaohjelmaa, joka toimisi riittävän sulavasti S40-sarjan Nokialaiseni kanssa. Outlookiin en koske langattomalla hiirelläkään. Läppärillä oleva Applen iCal olisi softana mieluisampi, mutta se kieltäytyy yhteistyöstä puhelimeni kanssa.

Syy miksi olen kituuttanut sähköisissä ratkaisuissa on, että tähän asti kokeilemani paperikalenterit ovat olleet lähes yhtä luokattomia. Esimerkiksi JYY:n jäsenilleen joka syksy jakaman kalenterin päiväsarakkeet ovat harakanvarpailleni aivan liian ahtaita, paperi on ohutta ja huonolaatuista, ohuet pahvikannet eivät suojaa kalenteria, väliin ei mahdu mitään ja kalenterin paksuus johtuu mainoksista.
Eipä silti, ei Timexin ja muiden merkkivalmistajien vastaavat ole yhtään sen parempia.

Pinseriä selaillessani sain Samilta kipinän taas kokeilla paluuta perinteiseen paperikalenteriin. Laadinkin listan, mitä haluan ja en halua kalenteriltani:


  • Yhden viikon päivät on mahduttava yhdelle sivulle
  • Yhden päivän merkinnöille on oltava runsaasti tilaa vaakasuunnassa, en tarvitse valmiita joka tunnille valmiita aika-sarakkeita
  • Joka viikolle on oltava riittävästi päivästä riippumatonta tuherrus ja muistiinpanotilaa
  • Kovat ja suojaavat kannet, mutta kuitenkin siro kokonaisuus
  • A4-paperin on mahduttava kerran taitettuna väliin
  • Kalenteriin voi kiinnittää kynän
Pienen kaartelun jälkeen löysin kuin löysinkin tarpeisiini vastaavan kalenterin, joka oli ensijärkytyksekseni suunnattu urheilijoille. Hinta oli kuitenkin suhteellisen edullinen, 12 euroa, verrattuna itseäni aatteellisesti lähempänä oleviin. Ja sitä paitsi, suorituskykyähän tässä haetaan:

  • Aukean vasemmalla sivulta löytyy viikonpäivät vaakasarakkeissa päällekäin aseteltuna.
  • Oikealla sivulla on "viikon yhteenveto" ja "muista!" -lokeroita.
  • Uloimmat kannet ohutta, mutta jäykkää muovia.
  • A4 mahtuu kerran taitettuna väliin
  • Sivut on sidottu kierteisellä rautalangalla, jonka sisään mahtuu peräti kaksi kynää.
Mutta entäs ne kaikki harjoittelu- ja painontarkkailuohjeet sekä tekopirteät sisäkannet urheilijakuvineen? It's time to pimp my calendar:

Ensin revin kaikki ylimääräistä informaatiota sisältävät sivut irti. Sitten teippaan muovikansien sisäpinnoille palat piirtoheitinkalvoa, joista muodotuu kätevät taskut.

Viikon testiputken jälkeen voin julkistaa tuunatun paperikalenterin voittavan kännykkäni käytettävyydessä ja käytännöllisyydessä lukemin 7-2.


Milläs tolalla teidän muiden ajanhallinta on?

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olen etsiskellyt semmoista mukana kulkevaa e-kalenteria, jossa olisi sujuva tekstinsyöttö kynällä ja nopea näkymänvaihto (päivä/viikko/kk/vuosi) ja selaus.
Noille toiminnoille ehdottomasti omat fyyiset napit, ei vain valikoita.

PC&Mac -synkkaus olisi nannaa koska luennoilla ja työkeikoilla mukana on aina iBook, johon rustaan merkintöjä.
Kotona taas pyörii pöytä-pc, jonne myös kertyy paljon muistiinpantavaa.

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen antanut synkkaustoiveiden suhteen periksi siinä vaiheessa, kun siirryin Palmista ja Windowsista Noksuun ja Linuxiin. (Hyvä olisi, jos saisi joskus edes jotain varmuuskopioitua.)

Nykyään pidän kännykässä pikaisia muistiinpanoja, jotka pälkähtävät päähän silloin kun paperia ei ole saatavilla, ja hälytyksiä muistutuksena siitä, että pitäisi olla jossain jo.

Paperikalenteriin on sitten suttailtu niitä yhteystietoja, muistiinpanoja ja tulevia tapahtumia vähän laajemmin. Malli on Unika.

Anonyymi kirjoitti...

Oletko olli linuxmiehenä tutustunut nokian pingiviinipohjaiseen 770-surffilautaan?

Wlan-verkkojen keskellä elävänä sen wi-fi yhteensopivuus himottaisi ainakin minua. Voisi toimia samlla kimmokkeena käyttisreviirin laajentamiseen.

Anonyymi kirjoitti...

Yksi kaveri sai moisen testikäyttöön, joten kävin vilkaisemassa speksit Nokian sivuilta. Näytti kalliilta.

Kännykkä on miulle sopivan kokoinen, tosin. Se kulkee aina mukana, kun Palmi tuppasi joskus unohtumaan.