maanantaina, lokakuuta 09, 2006

Yliopiston Porteista ja parkkipaikoista

Valo on Jyväskylässä: Yliopiston portit

Laitetaanpas tähän kuva Yliopiston portit -veistoksesta väliaikaisessa valaistuksessaan, koska olen hukannut varsinaista asiaani koskevat räpsyt.

Eli ei minulla noista porteista asiaa ollut, vaan taustalla olevan yliopiston päärakennuksen pihalla olevista, tai olemattomista, parkkipaikoista.

Rakennuksen piha-alueelle siis ei saa pysäköidä, mikä on ihan ymmärrettävää, mutta kiireisinä päivinä hiukan harmillista. Yllätyinkin kesällä iloisesti kun pihan reunoja ilmestyi kiertämään liuta maalattuja autopaikkoja. Noin viikkoa myöhemmin yllätyin vielä enemmän kun huomasin parkkiruutujen valkoisten ääriviivojen olevan tumman mömmön peitossa. Rajat eivät olleet enää siis valkoiset, mutta ne edelleen erottuivat asfaltista selkeästi. Ruutujen ansiosta piha on nykyisellään täynnä autoja, mutta pysäköinnin sallivaa P-merkkiä ei näy missään.

Asia on askarruttanut minua kovasti ja sainkin kaiveltua hieman sisäpiiritietoa. En nyt mene takuuseen tarinan henkilöiden titteleiden paikkaansapitävyydestä, mutta juoni on ainakin suuntaa antava.

Elikkäs, yliopisto sai kesällä riveihinsä uuden kiinteistöinsinöörin tms., joka oli oma-aloitteisesti laskeskellut päärakennuksen pihassa olevan tilaa autojen paikoitukselle, ja maalauttanut sitten pihalle parkkiruudukot. Seuraavassa hallinnon kokouksessa oli ylivahtimestari oli kaatanut kylmää vettä niskaan informoimalla tulokasta, että a) alueella on voimassa oleva pysäköintikielto ja b) ruudukko on poistettava hetimmiten.

Eipä siinä mitään, merkkauksen mitätöintiin riittää valkoisen maalin peittäminen, pois sitä ei tarvitse kaapia. Syytä tosin olisi, sillä tavallisen tallaajan silmään ruudukko näyttää töhnänharmaanakin yhtä autenttiselta kuin kirkkaan vaalea, joten piha vetää autoja puoleensa kuin ilmainen parkkipaikka yläkaupungilla voi vaan vetää autoja puoleensa. Harmi vain, että sakothan sieltä rapsahtaa.

3 kommenttia:

Katajainen kirjoitti...

Huoh, minusta ne töhnäruudut ovat a) tosi rumannäköisiä b)huijaavat ihmiset parkkeeraamaan c)poistettava heti.

Itsestäni on ollut hirveä huomata miten Aallon avaraksi luoma miljöö täyttyy laiskojen kaupunkilaisten ykstyisautoista. Väliaikainen turistibussi vielä menettelee.

Kävelisivät perkele. Silloin parkkkipaikkoja ei tarvittaisi yhtään enempää.

Jos tuo tarinasi on totta niin aikamoinen "insinööri" on tosiaan ollut asialla. Ei tuommoista tehdä!

Paheksuen, ja moralisoiden
t. Katajainen

40100.net kirjoitti...

Jep. Tuo piha-alue on sopivaa kääntymiseen ja purkuun/lastaukseen, mutta vakinaiseksi parkkialueeksi se ei sovellu jo esteettisistä syistä.

Päärakennuksella on lukuisia tapahtumia, jotka vaativat autojen käyttöä ja paikoitustakin. Useimmiten siitä ei kuitenkaan ole ollut järjestäjille ongelmaa, sillä tapahtumat ovat iltaisin, jolloin valvontaakaan ei ole.

Arvotapahtumissa piha on ollut väärällään myös kunniavieraiden ja poliisien autoja. Mutta eihän sellaiset vieraat ruutuja sitä varten tarvitse, laittavat koslansa mihin lystäävät.

Anonyymi kirjoitti...

"Kävelisivät perkele. Silloin parkkkipaikkoja ei tarvittaisi yhtään enempää."

Kävelisin perkele, mutta kun ei taloyhtiössä tai missään ole tarjota autopaikkaa, jossa autoa viikot säilyttäisi, on autoa pakko siirrellä sinne minne menee, kun nämä neljän tunnin kiekkopaikat on vaan ihan liian lyhyitä ja koska tässä kaupungissa sakkolappu ilmaantuu sekunnissa ikkunaan ajan ylittyessä. Olen tosissani alkanut tiirailemaan parkkialueita ympäröiviin puskiin siinä toivossa että todistan omin silmin parkkipirkkojen lymyilevän siellä saalistaen autoja, joiden ikkunaan saavat sakkolapun liimattua.

Ja olen kyllä autopaikkajonoissa, mutta kun ne eivät tunnu liikkuvan mihinkään. Opiskelijan on turha edes kuvitella maksavansa edes kolmos vyöhykkeen parkkimaksua päivästä toiseen...