perjantaina, helmikuuta 02, 2007

Kysymyksiä

Tärkeämpää työtä vältellessä päädyin lueskelemaan Jyväskylän kaupungin verkkosivuilta löytyvää kysymyspalstaa. Tunnustettakoon heti alkuun, että tavoitteenani oli lähinnä paikallistaa pikkusieluisten ihmisten narinoita, ja heti tärppäsi:

"Kysymys: Naapurini on aikeissa ryhtyä ryhmäperhepäivähoitajaski siten, että toinen hoitaja tulee hänen luokseen työpariksi. Päivisin heillä siis hoidossa max. 10 lasta.Nyt olen huolissani asuinalueellamme lisääntyvästä liikenteestä aamuisin ja iltaisin pihakadullamme.Tuleeko liikennejärjestelyt ja naapurit ottaa huomioon tälläisia "pienpäiväkoteja" suunniteltaessa?Alueemme on kaavoitettu asuinrakentamiseen ei liiketoimintaan"
Liekö vain hauskaa sattumaa, mutta vain viikkoa aikaisemmin samaisella palstalla kysytään neuvoa ryhmäpäiväkodin perustamiseen.

Naapureiden kyttääminen vaikuttaisi olevan suosittua myös kansainvälisessä mittakaavassa:
"Kysymys: Olen käynyt vuodenvahteen aikana useamman kerran uimahallissa ja pannut merkille Venäläisten suuren määrän.
Kysynkin nyt että onko Venäläisillä samat säännöt kuin muillakin, vai miksi kenenkään siihen puuttumatta he saavat tulla altaille kameroiden kanssa ja ilman että ovat käyneet ensin suihkussa???

Vai onko niin että pelätään että mikäli heille huomautetaan asiasta he eivät enää tulisi uimahalliin --> uimahallin tulot tippuisivat?

Tähän haluaisin kiertelemättömän, perustellun vastauksen."

Uimahalli kerää muutenkin suuret määrät palautetta, pelkästään tammikuun aikana palstalle on tullut edellä mainitun lisäksi 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9 Aalto Alvaria koskevaa viestiä.

Hmm. Näihin jää koukkuun.

Hei! Täältä löytyy myös kysymys+vastaus taannoiseen kuva-arvoitukseeni:
"Kysymys: Olemme arvailleet mitä tarkoitusta varten ovat ne kaksi pyöreätä kivitolppaa Vapaudenkadun jalkakäytävällä Forumista hieman Soneran talolle päin?

Vastaus: Kivitolpat ovat Foorumin kiinteistön rakenteita ja ne todennäköisesti asennettu suojaamaan katosrakennetta jakeluautojen törmäyksiltä."

Enpäs muuten ole kuva-arvuutellut vähään aikaan. Taitaa talvisäällä kuvausinto olla pakkasen puolella.

Heh-heh:
"Kysymys: [...] Kesällä olin Sippulanniemissä pelaamassa
Golf peliä. Meidän edellä meni ryhmä
Espanjalaisia naisia(tämä selvisi myöhemmin).
Lähestyimme reikää nro 6 ja naiset olivat
vielä siellä ja mie sit yhelle sanoin että PUTTAA vaan. Se kun löi mita mailalla ppähän, vieläkin tekee kipiää! Mitä myö tehtiin väärin? [...]"
Vastaus on asiallisesti pelietikettiin liittyvä, mutta sketsin avaimet on alleviivattu versaalein.

Loppuun vielä muutama poiminta:
"Montako mustalaista on jyväskylässä?"

"
missä tilanteessa etäisyys on negatiivinen?"

"Haluaisin tietää, että olenko raskaana. Testin mukaan en ole, mutta oireeni ovat olleet seuraavat: [...]"

"Ilmoitan epäkohdasta lehdistölle ja kaupungin johdolle."



1 kommentti:

Halo Efekti kirjoitti...

Varsinainen Leelian Lepotuoli! Melkoisen uskomatonta...