maanantaina, kesäkuuta 19, 2006

Sataman Yö 2006

Sataman yötä juhlittiin jälleen Jyväskylässä. Neljän illan ajan ihmiset kokoontuivat satamaan nauttimaan oluesta, makkarasta, kebabista, oluesta, täytelakusta, bluesista, rockista, oluesta, karaokesta, oluesta, rihkamasta ja listahiteistä... ja muutamat jopa kauniista auringonlaskuista.


Mainitsinko jo, että satamassa oli olutta tarjolla teltassa jos toisessakin?

Osa ihmisistä tuntui luottavan anniskeluoluiden sijaan enemmän omiin eväisiinsä - poliisin epäkiitolliseksi tehtäväksi tuntui jäävän kansalaisten käskyttäminen omien kaljojen pois kaatamiseksi.


Onneksi satama-alueella sai oksentaa ihan luvallisestikin - ensin kuitenkin piti sukeltaa alas benji-tornista.



Onneksi bändien ja humaltuneiden ihmismassojen nostattama meteli ei vaikuttanut häiritsevän sataman sorsia. Päinvastoin, festaroijien ympäristöön ripottelemien kertakäyttöasiastojen seasta taitaa löytyä vaakuille pureskeltavaa vielä pitkäksi aikaa.

4 kommenttia:

zache kirjoitti...

Jeh, sataman yö on vähän niinkuin yläkaupungin yö, mutta siinä on keskitytty olennaiseen ja vaihdettu taide kaljaan ja mässyihin.

40100.net kirjoitti...

Touché...

Ansku kirjoitti...

Hieno tuo sorsakuva!

40100.net kirjoitti...

Sorsilla on ilmeisesti jokin kollektiivisesti sovittu minimi, montako lajitoveria mahtuu samalle orrelle - tuohonkin tuli jatkuvasti jokin uusi sorsa, joka pukkasi edellisen järveen ja kiipesi itse tilalle.