sunnuntaina, joulukuuta 04, 2005

Kaikkien janoisten sankari




Eksyin edesmenneenä viikoloppuna Paviljongille ihmettelemään joulumessuja. Tarjolla oli taas suunnilleen samat krääsät kuin aiempinakin vuosina.
Vuotuisen bongaa-älyvapain-tavara -kilpailun voittajaksi arvovaltainen raati valitsi tällä kertaa perässä vedettävän puisen mäyräkoiran, jossa voi myyjän mukaan "niin näppärästi kuljettaa olutpakkausta, jos ei jaksa itse kantaa". Vain 28 euroa.

--

Sitten pari sanaa blogeista.

Blogilistan Jyväskylä-luokka on paisunut viimeaikoina kiitettävästi. Lisäksi listalleni on ilmoittautunut/ilomoitettu kiitettävä määrä paikallisia. Jonkun verran on (minulle) uusia tuttavuuksia on löytynyt myös sekalaisilla haku-metodeilla.
Huomasitteko muuten, että Blogisanomilla oli taannoin Jyväskylä-liite.

Itselleni uusista tuttavuuksista päällimmäisena mieleeni jäi kuvablogi Halo Efekti.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Aargh. Blogger jumittaa jo toista päivää. Onko muilla sama ongelma?