keskiviikkona, elokuuta 23, 2006

Keljonlahden liito-oraville häätö

Keski-Suomen ympäristökeskus harkitsee parhaillaan lupapäätöstä, jonka nojalla Keljonlahden voimalalaitos voitaisiin rakentaa liito-oravien asuttamalle alueelle. Päätös julkistetaan tulevalla viikolla.

Itse pidän päätökselle peukkua, sillä liito-orava ei voi olla automaattinen este kaikille hankkeille. Ei etenkään kun niiden suojelun määrävä EU-direktiivi ei pohjaudu oravien määrään Suomessa, vaan koko unionin alueella (liito-oravia löytyy lähinnä vain Suomesta ja Virosta).

Toinen tärkeä voimalapäätös tuleekin ensi vuoden alussa, jolloin hallinto-oikeus antaa ratkaisunsa kaupunginvaltuuston tekemää sijoituspäätöstä koskevista valituksista.

Itse sijoitusasiassa olen kallistumassa hiljalleen Keljonlahden kannalle. Ymmärtääkseni siitä saatu taloudellinen etu on kaupungin kannalta parempi kuin Rauhalahden vaihtoehto. Suunnitelmia on tehtävä mahdollisimman pitkällä tähtäimellä, etenkin kun Jyväskylä asetti tavoitteekseen kasvaa 150.000 asukkaan pitäjäksi (sisältyyköhän tuohon Korpilahti ja Maalaiskunta?).

Mitenkäs muuten teidän mielestänne, onko Keljonlahti oikea paikka voimalalle?

***

Aiheesta aiemmin:
17.5.2006 Missä hanke, siellä orava
30.11.2005 Rintamalinjat uusiksi

7 kommenttia:

Mikko J. Kalavainen kirjoitti...

Aika hassua että sulla on tuommonen kanta tähän asiaan, jotenkin tästä blogista jää semmonen kuva että olisi hieman tuonne... mitenkähän sen nyt sanoisi... "vihreään" päin kallellaan.
Itse en oikein ole saanut muodostettua rintamaa mielessäni, joitakin kirjoituksia oli jostain konversio-työstä joka olisi voitu aikoinaan tehdä (kai vieläkin) Rauhalahden voimalle jonka avulla säästyisi tsiljoona tai pari, maapallo ja Keljonlahden ranta tietenkin.
Ja jossain oli puhetta siitä liikenteestäkin minkä voimala aiheuttaa Keljonlahdelle, ja miten sitä ei ole mietitty tarpeeksi jne.
Monimutkainen juttu. Onneksi en ole tekemässä mitään päätöksiä.

40100.net kirjoitti...

Olen kyllä vahvasti "vihreään" päin kallellani, mutten suhtaudu siihen ihan niin kategorisesti. Käytännössä minun poliittinen makuni on yhdistelmä vihreää, punaista ja ruiskukkaa. :D

Vihreää tunnustan siinä, että kasvavan kaupungin on hankittava energiansa mahdollisimman päästövapaasti. Mutta ei itketä jos tärkeän hankkeen tieltä
joudutaan kaatamaan muutaman Suomessa aika yleisen eläimen pesäpuu. Kaatolupa täytyy tietenkin olla aina tapauskohtaisesti.

Olen kierrellyt Keljonlahdella kantaani puntaroimassa ja tullut siihen tulokseen, että tässä tapauksessa kaupungin taloudellinen ja kehityksellinen etu voittaa maisemahaitat.

Alueen tieverkon kapasiteetin ja laadun parantaminen kuuluvat voimalapakettiin. Toivottavasti tässä saadaan aikaan Keljon alueen asukkaiden omaa liikennöintiä parantavia ratkaisuja viihtyvyyttä unohtamatta.

*

Käsittääkseni se nollavaihtoehtona Rauhanlahteen tarjottu savukaasupesuri olisi hyvä toteuttaa joka tapauksessa, mutta ilman toista voimalaa ei pitkään pärjätä tai muuten täytyy polttaa enemmän öljyä.

Itse näen Rauhalahti-Keljonlahti kädenväännön perustuvan lähinnä "kuka käärii voitot" -kiistelyksi. Rauhanlahden tapauksessahan osa voitoista valuisi Fortumille.

Halo Efekti kirjoitti...

Ymmärtääkseni (mitä olin kerran kuuntelemassa Jyväskylän Energian Lappalaista kaupungintalolla) tässä Keljonlahti-skenaariossa ollaan hyödyntämässä paikallista bioenergiaa - joka ymmärtääkseni tuo alueelle työtä. Se on hyvä. On parempi ainakin minusta polttaa paikallisia risuja kuin tuoda poltettava aine kauempaa kuten ulkomailta.

Jotenkin minusta on kummallista että Suomi on jäänyt jälkeen jätteenpolttotekniikassa muihin maihin verrattuna. Koska kuivajätettä kuitenkin tulee valtavat määrät, niin miksei siitä voida tehdä energiaa. Samaan aikaan voimalaitoksen kanssa touhutaan uutta kaatopaikkaa kun Mustankorkea on tullut tiensä päähän.

Keljonlahti paikkana nyt on minulle vielä kysymysmerkki. Siis se että onko se varmasti oikea paikka.

Rauhalahteen pitää ehdottomasti laittaa kaikki savukaasupesurit riippumatta muista päätöksistä.

Mahdollisimman laajat kuntaliitokset Jyväskylän ympärillä saavat kannatukseni. Sieltä voisi löytyä Keljonlahtea parempi paikkakin.

Energianhinnan kohtuuton nousu yrityskauppojen ja muiden keplottelujen takia on aivan väärää kehitystä. Energian tarve on veden ohella kuitenkin välttämättömyys josta ei pääse mihinkään.

40100.net kirjoitti...

Uuden voimalan sijainti ei voi olla kovin paljoa kauempana, koska kaukolämmön tuotanto täytyy tapahtua siirtohävikin takia mahdollisimman lähellä sen käyttäviä.

Polttoaineena käytettävästä turpeesta täytyy vielä harmitella Keljonlahdelle kaavailtua polttoainesekoitusta, joka on 30% puuta ja 70% turvetta.

Näkisin mielelläni puun määrän suurempana, koska turve uusiutuu todella hitaasti. Suhdetta on kuitenkin selitetty vaikeammin kuivattavan puu-aineksen epätasaisemmalla palamisella ja sitä kautta huonommalla hyötysuhteella.

Tuo jätteenpoltto on mielenkiintoinen kysymys - asiana minulle kuitenkin vieraampi. Muistankohan oikein, että Keljonlahdella ei jätettä olisi tarkoitus polttaa, mutta Rauhalahdella löytyisi siihen optio. Jonkin mutka siinä taisi olla kuitenkin matkassa.

kuvatuksia kirjoitti...

itsellä tökkii varsinkin tuo turpeen käyttö ja pahasti. suot ovat katoava luonnonvara, _ei_ uusiutuva, vaikka niin kovasti luullaankin. soiden kuivatus jne, ei ei!

40100.net kirjoitti...

Turve ei ole paras mahdollinen, mutta silti parempi kuin fossiiliset aineet. Tämä ei tietenkään päästä turvetta pannasta.

Sijaintikysymyksen sijaan minusta olennaisempaa olisikin ryhtyä "kiistelemään" ekologisimmasta polttoaineratkaisusta.

Käsittääkseni tuo nykyinen suunnittelumalli ei edusta ekologisesti parhaimman hyötysuhteen tarjoavaa ratkaisua.

Halo Efekti kirjoitti...

Tukholman jätteet poltetaan tehokkaasti ja polttolaitoksessa (om. Tukholman kaupunki ja Fortum). Niiden nettisivuilla sanotaan:
"I Högdalenverket omhändertas brännbart avfall från Stockholmsregionens invånare. Birka Värme investerar nu 850 MSEK i anläggningen för att möta det ökande behovet av säker och miljöanpassad avfallsförbränning i regionen. Den nya pannan kommer att ha en kapacitet om 95 MW vilket ersätter ca 70 000 ton eldningsolja per år.

– Högdalenverket försörjer idag hela södra Stockholm med miljöanpassad fjärrvärme. Genom utbyggnaden har vi möjlighet att möta det ökade behovet av fjärrvärmeleveranser och samtidigt som både el och fjärrvärme utvinns ur hushållsavfallet".

Miksei jyväskyläläisetkin siis polta kuivajätettä? Eivätkö osaa tehdä niin hyviä laitoksia kuin Ruotsissa?